Yhteiskunnallisesti merkittäviä puheenvuoroja
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki
10.3.2022
”On hienoa, että Suomessakin kokoonnutaan
valtakunnan ylimpien päättäjien tasolla yhteen
rukouksen äärelle. Kun olemme selvillä omista
juurista niin kristittyinä, kirkkona kuin kansa-
kuntana, se antaa parhaat lähtökohdat käydä
rohkeasti tulevaisuuteen.
Globaalien kriisien äärellä nousee kysymys:
miten minun tai lapsieni tai lastenlapsieni
käy, minkälainen tulevaisuus heillä on, miten
heidän elämänsä voisi varmistaa.
Meille on kristittyinä annettu suuret ja rohkai-
sevat lupaukset tulevaisuudesta. ”Minä annan
teille tulevaisuuden ja toivon”. Voimme ottaa
oppia menneistä ajoista ja saada ammentaa
niistä lähteistä, joista ennenkin on runsaasti
ammennettu.
Viisaan politiikan ohella on turvallista jättää
oma ja isänmaan tulevaisuus Taivaallisen Isän
käsiin.”
Eija-Riitta Korhola 31.1.2020
”Olen katsellut Eurooppaa haikeana. Tuntuu
kuin valoja sammuteltaisiin eri puolilta, yksi
kerrallaan. Olemme olleet liian lähellä kaikkea
hyvää, että käsittäisimme sen arvon. Kuvit-
telemme että sairaalalaitos, länsimainen
vapauskäsitys tai ajatus ihmisen luovutta-
mattomasta arvosta tämän saavutuksista ja
terveydentilasta riippumatta on tullut itses-
tään, että edistys vain edistyy. Mutta ne ovat
vaatineet uskomusjärjestelmän ja ihmiskuvan.”
Rudolf Decker 16.3.2016
”It is best for me as an individual and best for
my nation to seek the will of God and stay with the decisions as close as possible to God´s will.”
”Matka individualismiin on matka syvään yksinäisyyteen. Minä en puutu Sinun elämääsi, etkä Sinä puutu minun elämääni. Onko sovittu? Sen sijaan matka tarkoitukseen on matka yhteyteen, matka itsemme ulkopuolelle, toisten luo, toisten elämään, yhteiseen maailmaamme. Meidät on luotu toinen toistemme yhteyteen. Matka tarkoitukseen on myös matka Jumalan yhteyteen.”
”Olemme matkalla uuteen aikaan, jälleen kerran. Muutos on käynnissä. Vauhti kiihtyy. Jos edessämme on jotain samaa kuin Gutenbergin keksinnön jälkeen, tarvitsemme vahvan identiteetin, käsityksen siitä, keitä me olemme. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa omat juurensa, viljellä, vahvistaa ja varjella niitä, jotta ne kestävät. Ihmisten yhteydessä yli planeetan, on tärkeää tietää, kuka minä olen.”